|
Muut
harrastukset:
Kuorolaulu, kalastus, Elektroniikka
Salibandyurasi
pähkinänkuoressa:
Yläasteelta lähtien höntyily, sitten 6 vuotta tahkonnut 6-3 divaria ja nyt sitten pitkäaikaisen unelman täyttymyksenä pääsin TyKo:n riveihin.
Millä
pelipaikalla viihdyt parhaiten:
Vikkelien laitureiden välissä.
Henkilökohtainen
SWOT (vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat):
S: Osaan reponoida sijoiltaan menneen olkapään ketjukaverilta. Joskus myös saa hyvän passin kaverin lapaan.
W: Jäätelö, syön sitä liikaa. Lisäksi vasen polvi, kierukka rikki ja leikkaukseen tässä kai joutuu kauden päätteeksi menemään.
O: Hyvällä itsekurilla ja treenaamisella voisi saada hiukan nopeutta lisää.
T: Vaimo laittaa välillä turhan hyvää ruokaa ja tulee syötyä liikaa, nopeus kärsii.
Tavoitteesi
kaudelle 2007-2008:
TyKo neloseen ja että kauden päätteeksi olisi vielä vasen polvi juoksukunnossa.
Mitä
makeaa ja mitä hapanta kaudesta 2006-2007 jäi hampaankoloon:
Pidin divarista välivuotta ja liian vähän kerkesi käymään kentällä. Toinen harhalaukaus oli, että tuolla kaudella ei syntynyt yhtään muksua, mutta tällä kaudella homma korjataan, kun maaliskuun paikkeilla tulee numero viisi.
Millainen
on mielestäsi täydellinen salibandypelaaja?
Mika Kohonen on kyllä mun rankingissa ollut aika kuningas.
Missä
haluaisit pelata salibandya? Miksi juuri siellä?
Kyllä se nyt on TyKo.
Porukan henki on erinomainen.
Mitä
arvostat ja mitä et arvosta?
Arvostan rehellisyyttä ja nöyrää työntekoa. Toista ääripäätä edustaa sanat ilman tekoja ja epärehellisyys.
Tyko-barometri:
- Maalata, syöttää, peittää vai ehtiä? Hyvästä passista saa parhaat
kiksit.- Tiskaus, imurointi, vessanpesu vai luuttuaminen? Vaimo hoitaa muut.
- Savo, Häme, Pohjanmaa vai Lappi?
Usein on kaipuu vaeltelemaan, perhetilanne ei kuitenkaan anna myöden.
- Futis, lätkä, maraton vai
snoukka? Lähinnä penkkiurheilijana.
- 70-, 80-, 90- vai 2000-luku? Mun elämässä ollut se paras vuosikymmen toistaiseksi.
- YLE1, YLE2,
MTV3 vai Nelonen? Uutisia ja mestarien liigaa tulee nyt katseltua.
- Juna, bussi, metro vai spåra?
- Lukea, kuunnella, kirjoittaa vai katsoa?
- Metallica, Guns ’n Roses,
Nirvana vai Iron Maiden?
- Ihmemies,
Ritari Ässä, Katuhaukka vai Miami
Vice?
- Koillinen,
kaakko, lounas vai luode? Mielellään hyvässä seurassa.
- Paini,
nyrkkeily, karate vai capoeira?
- Radio Rock,
YleX, Radio Helsinki vai Radio Nova? Missäs on varttuneemman
kuulijakunnan YLE Radio Suomi?
- Squash,
tennis, sulkis vai pingis?
- Vantaa,
Espoo, Kauniainen vai Nurmijärvi?
Jotenkin järjellisen hintaisia omakotitaloja tarjolla.
- Saada,
antaa, vinkata vai ehdottaa?
- Ruotsi,
Norja, Tanska vai Islanti?
Todella siisti paikka, suosittelen.
- Espa,
Mansku, Hesari vai Aleksi?
- Right,
left, forward vai rewind?
- Arkku, Roba,
Broadway vai Highlight? Ainakin jos ollaan NYC:ssä.
- Kissa, koira,
marsu vai kultakala?
- Pako,
Lost, Greyn anatomia vai Sopranos?
- Kimi, Häkä,
JJ vai Keke?
- Viikingit,
Klubi, Jokerit vai HIFK?
- Tallinna, Tukholma, Pietari vai Lahti? Muissa tullut käytyä tarpeeksi usein, mutta
Pietarissa vain kerran.
- Steven Seagal, Chuck Norris, Jean-Claude Van Damme vai Dolph Lundgren?
- Mäkimonturan viljely, kaljailta
Hadankassa, Venyttely vai Hotelli Vantaa
|